Etusivu > VirtuaaliAMK-verkosto > Mietteitä verkko-opetuksesta ja moniammatillisuudesta

Mietteitä verkko-opetuksesta ja moniammatillisuudesta

Diakonia-ammattikorkeakoulu on tuottanut virtuaaliammattikorkeakoulun opetustarjontaan kursseja, joissa moniammatillisuus on vahvasti mukana. Lasten ja nuorten psykososiaalinen tuki on alkanut Diakissa verkkokurssina ja nyt sitä tarjotaan myös muille opiskelijoille virtuaaliammattikorkeakoulun kautta. Tällä hetkellä lähes puolet kurssin opiskelijoista tulee tätä väylää. Moniammatillisuus huomioitiin Yhteisölähtöinen työ perheiden kanssa -kurssissa jo suunnitteluvaiheessa. Sen suunnitteluun osallistuivat sekä sosiaali- että terveysalan lehtorit. Näin terminologia, sisällöt ja rakenteet rakentuivat moniammatillisesti. Molempien kurssien opiskelijat ovat pääosin sosiaali- tai terveysalan opiskelijoita. Kurssien opettajat lehtorit Annukka Armanto ja Tarja Isomäki kertovat ajatuksiaan verkko-opetuksesta erityisesti moniammatillisuuden näkökulmasta.

Tarja Isomäki ja Annukka Armanto

Annukka Armanto kiinnostui verkko-opetuksesta omien opintojensa aikana. Armannon Turun yliopistoon tekemä progradu-työ käsitteli hoitotieteellisen tutkimusmetodiikan opiskelua ongelmalähtöisesti verkossa.

Tarja Isomäen kiinnostus verkko-opetukseen heräsi halusta hyödyntää ja kehittää erilaisia opetusmenetelmiä ja pysyä ajan tasalla uusista virtauksista.

Armanto ja Isomäki ovat sitä mieltä, että verkko-opetus tuo omaan työhön vaihtelevuutta ja monipuolisuutta.
"Kurssien tarjoaminen virtuaaliammattikorkeakoulun kautta verkko-opetuksena tuo uutta lisää moniammatillisuuteen”, toteavat Armanto ja Isomäki: "Opiskelijat ovat eri puolelta Suomea, eri taustoilta tulevia pääosin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita.”

"Opiskelu verkossa mahdollistaa sellaisten opiskelijoiden yhteistyön, jotka lähiopetuksessa eivät välttämättä kohtaisi. Samalla kurssilla on nuoriso-opiskelijoita ja mahdollisesti jo pitkänkin työkokemuksen omaavia aikuisopiskelijoita. Ruuhka-Suomen opiskelijan näkökulma käsiteltävään asiaan saattaa poiketa suurestikin maaseututaajaman opiskelijan näkökulmasta ja kokemuksista. Kurssiin sisältyvissä verkkokeskusteluissa näitä kokemuksia ja näkökantoja jaetaan. Keskustelut tukevat opiskelijan omaa ammatillista kasvua. Opiskelijat oppivat paljon toisiltaan ja kurssilla tapahtuu yhteistä tiedon rakentamista. Verkossa on myös paljon hyvää tutkimusta ja julkaisua, joita pystytään hyödyntämään linkittämällä suoraan kurssiin."

Opiskelijoiden antama palaute on opettajille arvokasta kurssin kehittämisen kannalta. Sitä kerätään systemaattisesti Diakin laadunvarmistusjärjestelmän mukaisesti. Jokainen opiskelija saa automaattisesti palautelomakkeen kurssista.

Antamassaan palautteessa opiskelijat ovat kiitelleet erityisesti verkkokeskusteluja ja paritehtäviä. Moniammatillisuuden edut näkyvät myös palautteessa. Opiskelijat pitävät etuna sitä, että eri alan opiskelijat tuovat yhteiseen keskusteluun erilaisia näkökulmia. Verkossa kohdataan uteliain mielin ja kiinnostuneena. Kurssien keskusteluosuuksia on koko ajan lisätty saadun kurssipalautteen pohjalta. Kursseihin sisältyvissä paritehtävissä opiskelija voi etsiä eri alan opiskelijan parikseen ja siten saada uutta näkökulmaa omaan ajatteluunsa. Palautteessa kiitellään myös sitä, ettei verkko-opiskelu ole niin sidottu aikaan ja paikkaan kuin lähiopetus.

"Kurssin onnistumisen ja yhteisöllisen tiedon rakentamisen kannalta on kuitenkin tärkeää selkeät tehtävänannot ja se, että jokainen opiskelija sitoutuu yhteisiin aikatauluihin", painottaa Annukka Armanto.

Verkko-opetus vaatii opiskelijoilta omatoimisuutta ja itsekuria. Tehtävät ovat laajoja, aikatauluista on pidettävä kiinni ja kirjallisuuteen on tutustuttava omatoimisesti. Opiskelijoita kuitenkin tuetaan myös verkko-opinnoissa. Kurssien yhteyteen on luotu mahdollisuus kysyä kurssin opettajilta, kysymykset ja vastaukset jäävät näkyviin, jotta niistä olisi hyötyä myös muille opiskelijoille. Tehtävänantojen selkeyteen on kiinnitetty myös erityistä huomiota.

Diak on uusinut sosiaali- ja terveysalan opetussuunnitelmansa, moniammattillisuus ja verkko-opinnot ovat myös uudessa opetussuunnitelmassa mukana yhä enenevässä määrin. Annukka Armanto ja Tarja Isomäki painottavat kuitenkin, että sosiaali- ja terveysalan opetus vaatii sitä, että ollaan vuorovaikutuksessa ja lähikontakstissa, kaikkea opetusta ei voi viedä verkkoon. Verkko-opetusta on kuitenkin hyvä tarjota lähiopetuksen rinnalla ja sitä täydentämään. Erilaisten opetusmenetelmien hyödyntäminen ja kehittäminen myös tulevaisuudessa on tärkeää.

Artikkelin kirjoittaja on Riitta Leskinen, Diakonia-ammattikorkeakoulun tiedottaja ja VirtuaaliAMK:n markkinointi ja tiedotus -asianomistajaryhmän jäsen.

Yhteenveto Käyttäjien kommentit Kommentoi sisältöä
Ei kommentteja