Liisa Auer on VirtuaaliAMK:n Käyttöliittymäsuunnittelu-renkaan koordinaattori. Päätyökseen Liisa toimii tietojenkäsittelyn lehtorina Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, jossa hän opettaa mm. ohjelmointia kaupan ja hallinnon yksikössä.
Liisa Auer
Millaisena olet kokenut tuotantorengastoiminnan?
"Kaukana toisistaan olevien projektin jäsenten sitouttaminen toimintaan on
haasteellista. Tuottajan oman amk:n pitää mahdollistaa tuottajalle työaikaa
tekemiseen. Ei riitä, että tunnit ovat työsuunnitelmassa, vaan tuottajalla
pitäisi olla päivä tai pari viikossa vapaata opetuksesta, jotta hän voisi
keskittyä tällaisen työn tekemiseen. Verkkomateriaalin tuottaminen ei
onnistu, jos on tunti silloin tällöin aikaa tehdä asiaa. Onneksi opettajat
ovat kuitenkin tunnollisia ja aikaan saavia tekijöitä ja tulosta syntyy
näilläkin, pienillä resursseilla."
Mitä hyötyjä tai etuja koet tuotantorengastoiminnasta olevan
ammattikorkeakouluille ja niiden opettajille? Aiheutuuko siitä mielestäsi jotain haittaa?
"Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa opettaminen vaatii opettajalta koko
ajan uuden opiskelua ja oman oppimateriaalinsa päivittämistä. On hyvä, että
on muodostumassa paikka, josta voi käydä hakemassa valmista materiaalia tai
pienellä muokkauksella käyttökelpoista materiaalia. Toisen tekemästä
oppimateriaalista saa myös vinkkejä oman opetuksen kehittämiseen."
Millaiset oppimisaihiot soveltuvat mielestäsi parhaiten
tietojenkäsittely- ja tietotekniikka-alalle?
"Tietojenkäsittelyalan nopea kehitys on ongelma oppimisaihioiden
suunnittelussa. Mistä löytää sellainen aihe, joka ei heti vanhene tai joka
parin vuoden päästä ei näytä vanhanaikaiselta? Ehkä jonkin aihealueen
peruskäsitteisiin tai perusasioihin liittyvät oppimisaihiot olisivat
pitkäikäisimpiä, esimerkiksi relaatiotietokannan peruskäsitteet: taulu,
rivi, sarake, kenttä, perusavain, viiteavain, viite-eheys. Tällaisessakin
aihiossa pitäisi kuitenkin tehdä oppimisaihio välineriippumattomalla
tavalla, ei siis saisi ottaa mukaan mitään olemassa olevaa ohjelmistoa,
koska ohjelmistojen käyttöliittymät muuttuvat ja ohjelmistoja poistuu
markkinoilta vanhentuneina."
Copyright Suomen Virtuaaliammattikorkeakouluverkosto 2010