Etusivu > Uutiset > 2008 > Työryhmä selvittämään perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa

Työryhmä selvittämään perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa

julkaistu 14.4.2008 15:57 (muokattu 14.4.2008 15:58)

Opintotuesta vastaava ministeri Stefan Wallin on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää, kuinka opintotuen avulla voitaisiin parantaa niiden opiskelijoiden taloudellista toimeentuloa ja opiskeluedellytyksiä, joilla on huollettavanaan alaikäisiä lapsia.

Perheellisten opiskelijoiden asemaa voitaisiin kehittää esimerkiksi ottamalla käyttöön opintorahan ja opintolainan valtiontakauksen lapsikorotus ja muuttamalla opiskelijan omia vuositulorajoja siten, että niissä otettaisiin huomioon lasten ja huoltajien lukumäärä.

Työryhmän puheenjohtajana toimii neuvotteleva virkamies Leena Koskinen. Työryhmän on tarkoitus jättää esityksensä kulttuuri- ja urheiluministeri Wallinille huhtikuussa 2009.

Opintotuki ei pysty kattamaan taloudellisia rasitteita, joita perheen perustaminen opiskeluaikana merkitsee. Opiskelijatutkimus 2006 aineiston mukaan perheellisten opiskelijoiden mediaanitulo (1 200 €/kk) on varsin alhainen yleisiin perheellisten pienituloisuusrajoihin nähden. Lasten saaminen opiskeluaikana edellyttää yleensä ainakin toisen vanhemman työssäkäyntiä. Työssäkäynti pitkittää useimmiten opiskelua ja valmistumista, toteaa Wallin.

Opintotuki poikkeaa muista syyperusteisista etuuksista siten, että tuen määrään ei vaikuta hakijan perhetilanne tai lasten lukumäärä. Myöskään opiskelijan tulorajoihin ei vaikuta se, onko opiskelijalla huollettavia lapsia.

Lähde: Opetusministeriö (9.4.2008)