Etusivu > Uutiset > 2009 > AMKtutka kehittää ammattikorkeakoulujen yhteistoimintaa

AMKtutka kehittää ammattikorkeakoulujen yhteistoimintaa

julkaistu 11.12.2009 09:55 (muokattu 11.12.2009 11:14)

Opetusministeriön rahoittama ja Mikkelin ammattikorkeakoulun koordinoima valtakunnallinen, kolmivuotinen kehittämisverkosto "Tutkimus- ja kehitystyö osana ammattikorkeakoulun tehtävää" (AMKtutka) on ammattikorkeakoulujen yhteinen kehittämisverkosto. Kolmivuotisen hankkeen opetusministeriön rahoitus päättyy vuoden lopussa. Projektijohtaja Anneli Jaroman (MAMK) mukaan tarkoitus on kuitenkin jatkaa samoilla linjoilla.

"Hankkeen ideana on ollut, että ammattikorkeakoulut yhdessä ovat kehittäneet ammattikorkeakoulujen lakisääteistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa", Jaroma kertoo.

AMKtutkassa on yhdistetty eri toimialoja ja hankkeen yksi keskeinen tehtävä on ollut mallintaa ja kehittää toimintatapoja, kuinka voidaan integroida tutkimus- ja kehitystyötä opetukseen. Muina teemoina on ollut mm. ammattikorkeakoulujen T&K -toiminnan käsitteellinen ja eettinen perusta, laadun varmistaminen ja kansainvälinen hanketoiminta.

Työskentelyssä on ollut mukana ammattikorkeakoulujen edustajien ohella myös työelämän ja opiskelijoiden sekä järjestöjen edustajia. Lisäksi toimintaa on tukenut ammattikorkeakoulujen rehtoreiden nimeämät tutkimus- ja kehitystoiminnan vastuuhenkilöt kaikista ammattikorkeakouluista. Kaikkiaan hankkeeseen on osallistunut noin 400 henkilöä.

Hankkeen aikaansaannoksia, tutkimustuloksia, mallinnuksia ja suosituksia on esitelty valtakunnallisissa seminaareissa ja useissa julkaisuissa, joita on laitettu jakoon kaikille ammattikorkeakouluille, opiskelijoiden harjoittelupaikoille ja muille yhteistyökumppaneille.

"Hanke on havaittu hyväksi ja erityisesti innostuneesta yhteistyöstä ja sisällöllisesti merkittävistä julkaisuista on tullut kiittävää palautetta", Jaroma toteaa.

Ammattikorkeakouluille on tehty esitys verkostohankkeen jatkamisesta. Mukaan on ilmoittautunut jo 12 hanketta rahoittavaa ammattikorkeakoulua ympäri Suomen.
"Painotus tulee jatkossa todennäköisesti olemaan ammattikorkeakoulujen kansainvälisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittämisessä, mutta myös tutkimus- ja kehitystyön integroiminen opetukseen on koko ajan mukana", Jaroma selvittää.

"Hankkeen aikana eri oppilaitosten välille on syntynyt kumppanuuksia ja vahvaa verkostoitumista. Hanke on vienyt ammattikorkeakoulujen T&K -toimintaa ja sen kehittämiseen liittyvää yhteistyötä jokusen harppauksen eteenpäin", Jaroma toteaa.

Lähde: demari.fi