Hämeen ja Lahden ammattikorkeakoulut sekä Laurea-ammattikorkeakoulu yhdistävät kesäopintojaan. Kesälukukaudet yhdistetään kokonaan vuonna 2012 ja yhteinen kurssitarjonta kasvaa myös talvella.
Ammattikorkeakoulujen ensimmäiset yhteiset kesäopinnot alkavat toukokuussa. Kesälukukauden päätteeksi opiskelijoilta kysellään palautetta ja sen perusteella yhteistyötä kehitetään edelleen. Tarkoituksena on, että vuoteen 2012 mennessä yhteinen kesälukukausi toimisi jo täysillä.
Yhteistyötä tiivistetään myös talvilukukausina, jonka seurauksena opiskelijoiden kurssitarjonta kasvaa roimasti. Hämeen ammattikorkeakoulun kehittämispäällikön Pirjo Kuisman mukaan nyt on tarpeen pohtia keinoja, miten yhteiset opinnot tullaan järjestämään.
- Jo nyt esimerkiksi virtuaaliopintoja toivotaan lisää. Verkossa
opiskellessa
ammattikorkeakoulujen väliset etäisyydet eivät muodostuisi esteeksi,
hän
sanoo.
Lähde: YLE
Copyright Suomen Virtuaaliammattikorkeakouluverkosto 2010