Etusivu > Uutiset > 2012 > Ammattikorkeakouluopettajilla kaksi heimoa

Ammattikorkeakouluopettajilla kaksi heimoa

julkaistu 13.1.2012 13:40

Suomalaisen ammattikorkeakoulun työtä hiertää opettajien jakautuminen kahteen heimoon. Kimmo Mäki havaitsi väitöstyössään, että osa opettajista sitoutuu vahvasti työelämälähtöisyyteen ja osa puolestaan toimii luokkahuonekeskeisesti.

Heimojen työkulttuurit ovat ristiriidassa. Pitkään ammattikorkeakoulussa opettanut Mäki pitää työelämälähtöisyyttä tarpeellisena kehittämissuuntana, mutta vaatii esimiehiltä asiassa jämäkkää johtamista ja koko työyhteisön sitoutumista.

Mäki on koonnut aineistoa viidestä eteläsuomalaisesta ammattikorkeakoulusta sekä yhdestä valtakunnallisesta verkosta. Kimmo Mäen työ tarkistetaan Aalto-yliopistossa tänään.

Lähde: Radio Jyväskylä