Etusivu > Verkkopedagogiikka ja tutkimus > Mentorointi

Mentorointi

Verkkopedagogiikka ja tutkimus -osahankkeiden yksi keskeinen tehtävä on ollut ammattikorkeakoulun opettajien tuotantorengastyöskentelyn (v. 2005 - 2006), ja aineistojen arviointityöskentelyn (v. 2007) mentorointituki verkkopedagogisesta näkökulmasta. Projekteissa on kehitetetty ja pilotoitu mentorointi-toimintamallia verkkoaineistojen pedagogisen laadun varmistamiseksi ja opettajien verkkopedagogisen kehittymisen tukemiseksi.

Mitä mentorointi on?

Mentorointi-toimintamallilla pyritään tukemaan pedagogisesti laadukkaiden oppimisaihioiden tuottamista ja mielekkään oppimisprosessin rakentamista. Tätä varten rekrytoidaan verkkopedagogiikan asiantuntijoita toimimaan pedagogisina mentoreina eli jakamaan omaa asiantuntemustaan ja kokemustaan pääasiassa verkon välityksellä.

Mentoroinnin juuret ulottuvat aina antiikin Kreikan mytologiaan. Odysseys antoi poikansa Mentorin hoiviin lähtiessään Troijan sotaan. Mentorin tehtävänä oli auttaa ja ohjata nuorukaista ja kasvattaa hänet saamaansa tehtävään. Mentorointi merkitsee sitä, että ihminen oppii taitoja, tapoja ja arvoja suoraan sellaiselta henkilöltä, joita hän arvostaa.

Mentorointi on perinteisesti ollut kunniatehtävä. Asiantuntijan rooli on yleensä koettu palkitsevana ja mentoroinnin on nähty edistävän myös uusien verkostojen luomista. Mentoroinnin ei tarvitse - eikä sen edes pitäisi - olla yksisuuntaista tiedonsiirtoa ekspertiltä noviisille. Parhaimmillaan myös verkkomentor omaksuu ja oppii monia uusia asioita työskennellessään yhdessä ammattikorkeakoulun opettajien kanssa verkko-opetuksen kehittämiseksi.